Olen 19 vuotias, Pohjois-pohjanmaalla ikäni elänyt. Harrastan tällä hetkellä autojen laittamista/värkkäämistä, mutta hyvin vähän, koska siihen ei ole mahdollisuutta, tilan puutteen ja rahan takia.

Kerron elämästäni masennuksen kanssa, sillä välillä tulleet ylä- ja alamäet, tähän hetkeen asti. Minulle todettiin keskivaikea masennus viime juhannuksena (2015). Sinä vuonna oli paljon vaikeita aikoja. 

Vuonna 2013-2014 vanhempani erosivat ja minun oli päätettävä, lähdenkö pois tutusta ympristöstä pois kavereiden ja tuttujen luota ja keskeytän opiskeluni vai jäänkö asumaan silloisen poikaystävän luo. Päätin jäädä... jatkoin kouluani poikaystäväni luota ja pidän yhteyttä äitiini paljon täältä käsin. Äiti on aina ollut lähellä sydäntäni ja pelastava enkelini, myös silloin kun ei ole tiennyt asioista. 

Kun äitini ja veljeni muuttivat kauemmas, tuntui se vaikealta, koska tukea ei ollut lähellä. Sain kuulla, että veljeni erosi, ja hän tuli asumaan 1 kk poikaystäväni luo, koska työt olivat täällä. 

Tuli 2015 kevät, valmistuin silloin ammattikoulusta ajoneuvoasentajan papereilla. Alkoi kesälomat ja kaikki meni hyvin, kunnes juhannuksena erosimme. Muutin kaverini kanssa asumaan, join kolme viikkoa putkeen, päivittäin, kunnes tuli stoppi. Silloin äitini huomasi, että kaikki ei ole hyvin. Hän halusi, että hakisin apua. Hain apua, jolloin meinasin joutua osastolle. Mutta siitä lähti mun "kallon kutistus". Nyt olen käynyt reilun puoli vuotta terapiassa, ja olen parantumaan päin. Paniikkikohukset on lisääntynyt tällä hetkellä ja vähän lisää ahdistusta, mutta toivon, että ne helpottaisi ajan satossa.

Hyvää kesää kaikille! :)