Itsetunto, asia, jota oon koittanu tavotella koko ikäni. Asia, joka on ollu helvetin vaikee saavuttaa. Kun sen on hetkeks ees saanu jotenkuten kasaan, nii sit taas joku musertaa sen. Mulla on ollu aina haaveena saaha terve itsetunto ja varsinki viime vuosina se on ollu mun suuri unelma.

Mulla on melko rankat taustat väkivallan osalta, ja oon liian usein saanu kuulla ja kokea, että en oo tarpeeks hyvä eri muodoissa. Mulle puhkes masennus, sitä kautta tuli paniikkihäiriöt, sosiaalikammot yms. Jouduin melkein uudestaan opettelemaan kaupoissa yksin liikkumisen, "virallisten" puhelujen soitot, kaikki nuo silti on vaikeita tehdä vieläkään. Läheiset kyllä auttaa, mutta kaikkeen nekään ei pysty. Oon ottanu asenteen, että elän päivä kerrallaan ja katon mitä huominen tuo tullessaan. Katon joka päivä peiliin ja , kysyn iteltä miksi? Miks oon niin ruma? Miks pidän itteeni läskinä? Miksi, miksi, miksi..!? Miks en voi olla vaan niinku muut? Oon yrittäny tappaa itteeni useasti, siinä onnistumatta. Kuitenki tänään, ku mä katoin peilistä, mä pystyin oikeesti sanomaan ittelleni, että mä olen kaunis. EI, en oo täydellinen, mutta riittävän kaunis itselleni.

Mulla on arpia, aknea, selluliittiä, paniikkihäiriö, en oo fitness kunnossa yms. silti mä nään nyt olevani hyvä just sellasena, eikä mun täydy olla yhtään sen enempää tai vähempää, ku mitä oon.

Paljo on vielä asioita, mitä mun pitää muuttaa, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni mä kykenen hyväksymään itteni tällaisena, välittämättä muiden mielipiteistä, se saatanan muija, joka elää itselleen ja läheisilleen, joka yrittää omalta osaltaan tehdä maailmasta parempaa paikkaa. En tiiä, mikä on fiilis huomenna, mutta sen tiedän, et oon onnistunu tavotteissa, ja pyrin pitämään tästä kiinni ja nauttiin tästä täysillä!

-Kiitos-